Palvelut

Lapsiasiat:

Avustan asiakkaitani esimerkiksi lasten huoltoon, tapaamiseen ja elatukseen sekä huostaanottoon liittyvissä asioissa.

Perhe -ja perintöoikeus: 

Toimitan perunkirjoituksia sekä osituksia -ja perinnönjakoja. Laadin lisäksi myös erilaisia asiakirjoja, kuten testamentteja, avioehtosopimuksia, edunvalvontavaltakirjoja, lahjakirjoja sekä kauppakirjoja. Avustan ja konsultoin myös asiakkaitani perunkirjoitukseen, ositukseen –ja perinnönjakoon liittyvissä kysymyksissä, sekä toimin myös tarpeen mukaan käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä -ja pesänjakajana.

Avioero ja omaisuuden ositus: 

Avioliiton päätyttyä on toimitettava omaisuuden ositus tai omaisuuden erottelu. Eroavat puolisot voivat sopia keskenään omaisuuden osituksesta (ns. sopimusositus). Ositus voidaan toimittaa myös pesänjakajan toimesta (ns. toimitusositus), mikäli osapuolet eivät pääse keskenään sopimukseen sen toimittamisesta. Ositussopimuksen laatimiseksi on joka tapauksessa hyvä kääntyä asianajajan puoleen, jotta sopimus täyttää sille laissa määrätyt vaatimukset. Erityisesti riitatilanteessa asianajajan apu on tarpeen, mikäli asiassa ei päästä osapuolten kesken sopimukseen. Avustan asiakkaitani omaisuuden ositukseen liittyvissä sopimusneuvotteluissa, avustan riitatilanteessa ositusprosessin aikana ja toimin tarvittaessa myös käräjäoikeuden määräämänä pesänjakajana ositusta koskevissa asioissa.

Rikosoikeus: 

Rikosoikeudellisissa asioissa avustan rikoksen asianomistajia (rikoksen uhreja) ja rikoksesta epäiltyjä sekä syytettyjä. Avustan asiakkaita jo esitutkintavaiheessa, ja myöhemmin oikeudenkäynnin aikana.